

Nico Lahnalahti
Nico Lahnalahti on vuonna 2008 syntynyt tamperelainen kartingkuljettaja. Ensimmäisen kerran Nico hyppäsi kartingauton rattiin 3-vuotiaana ja siitä asti haaveena on ollut tulevaisuus Formula 1 -kuljettajana.
Vuonna 2019 Nico otti ison askeleen lähtiessään kilpailemaan ulkomaille. Samalla siirryttiin myös uuteen autoon tarkoituksena saada kokemusta erilaisilla radoilla ja kovissa kisoissa Mini60 –luokassa. Tavoite oli kehittyä kuljettajana ja kisoja ajettiin Suomessa, Ruotsissa ja kauden lopuksi Italiassa. Joulukuussa Nico osallistui legendaarisen CRG karting tehtaan tryoutille, jonka kalustolla ovat kartingissa kilpailleet mm. Kimi Räikkönen, Nico Rosberg, Max Verstappen, Lewis Hamilton ja Michael Schumacher. Tryoutin päätteeksi Nico sai kaudelle 2020 sopimuksen ajaa 18-20 kilpailua tiimin kalustolla Italiassa ja muualla Euroopassa.
Kausi 2020 aloitettiin Mini60 kalustolla, mutta koronavirusepidemia pilasi ensimmäisen puoli vuotta. Sen johdosta tiimi teki päätöksen, että kisojen alkaessa uudelleen Nico siirtyy isompaan OKJ luokkaan, joka on ensimmäinen luokka missä kilpaillaan virallisesta EM- ja MM-tittelistä.
Kauden 2020 pääkilpailut ovat WSK-, EM- ja uuden Champions of Future sarjan kilpailut. Kauden huipennuksena MM-kilpailu Portugalin Portimaossa. Kauden tavoitteena on päästä mahdollisimman hyvin sisään uuteen luokkaan, jotta tulevilla kausilla olisi mahdollista kilpailla maailman kärjen vauhdissa.