WRC3-luokan hallitseva maailmanmestari Jari Huttunen starttaa perjantaina alkavassa Italian MM-rallissa kauden toiseen kilpailuunsa. Hyundain tehdastiimin riveissä WRC2-luokan MM-sarjaa kiertävän Huttusen kauden ensimmäinen ralli Rovaniemellä päättyi epäonnisesti moottoririkkoon jo ensimmäisellä erikoiskokeella, joten menohaluja riittää. Italian MM-rallin haastavilta sorateiltä Huttusella ja kartanlukija Mikko Lukalla on hyviä muistoja, sillä viime vuonna he nappasivat kisasta WRC3-luokan voiton tiukan taistelun päätteeksi. Huttunen oli tuolloin myös koko kisan nopein R5-autoa ajanut kuljettaja ja yleiskilpailusta lohkesi sija kahdeksan.

– Odottavaisin tunnelmin lähden matkaan. Viime vuoteen verrattuna noin puolet erikoiskokeista on tuttuja, joten kokemuksesta on jonkin verran apua. Lähtöluetteloa katsoessa on selvää, että luokan taso on jälleen kova, esimerkiksi herrat Mikkelsen ja Östberg menevät varmasti lujaa alusta loppuun, joten helpolla tässä kisassa ei mitään saa, Huttunen kertoo.

Huttunen valmistautui kilpailuun paikan päällä testipäivän merkeissä kisaviikon maanantaina. Kaikki sujui suunnitellusti ja samalla hän sai tuntumaa myös Pirellin sorapyörään, joka tuli käyttöön tälle kaudelle.

-Auto tuntui hyvältä eikä renkaiden suhteen ollut mitään ongelmia. Tässä kisassa teiden kunto on iso haaste autolle ja renkaille, joten tarkkana pitää olla koko ajan. Viime vuonna voitto irtosi hitaasti kiiruhtamalla, vaikka meiltä hajosi kertaalleen rengas ja kallistuksenvaimentimen kanssa oli ongelmia kahtena päivänä. Täällä vaikeus on juuri siinä, että kovaa pitää ajaa, mutta samalla on osattava säästää autoa, mikäli voitosta aikoo kamppailla.

Italian MM-ralli starttaa perjantaina kello 9:02 ja kilpailun viimeinen erikoiskoe ajetaan sunnuntaina kello 13.18. Kolmen päivän aikana rallissa ajetaan 20 erikoiskoetta ja EK-kilometrejä kertyy yhteensä 303. Jari Huttunen ja Mikko Lukka ajavat kilpailussa numerolla 30.

Jari Huttusen WRC2-luokan kilpailukalenteri 2021:
26.–28.2.2021 Rovaniemen MM-ralli
3.–6.6.2021 Italian MM-ralli
15.–18.7.2021 Viron MM-ralli
13.-15.8.2021 Belgian MM-ralli
9.–12.9.2021 Kreikan MM-ralli
30.9.–3.10.2021 Suomen MM-ralli
14.–17.10.2021 Espanjan MM-ralli