Espoossa 12.–16.7.2023 vietetyissä alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa Team Decens -urheilijat loistivat huikeilla suorituksillaan. Kestävyysjuoksija Eemil Helander voitti 5 000 metrin matkalla EM-hopeaa. Helander, 22, paransi samalla henkilökohtaista ennätystään yli viidellä sekunnilla; hopeamitalijuoksu päättyi aikaan 13.40,25.
Leppävaarassa yleisö kannusti seisaallaan Helanderin loppukiriä. Helander kommentoi Ylen haastattelussa, että fiilis oli mahtava. ”Koko juniorivuodet olen yrittänyt saada junnuarvokisojen mitalia. Tämä on hyvä askel eteenpäin”, Eemil Helander riemuitsi.
Toinen huikea suoritus kisoissa nähtiin, kun juoksija Veera Mattila onnistui 800 metrillä ja voitti niin ikään hopeaa. Mattila, 20, juoksi samalla finaalissa myös oman ennätyksensä, 2.03,14. Mattila kertoo olevansa yllättynyt mitalisijasta siitäkin huolimatta, että hän valmentajansa mukaan on hyvässä kunnossa. Mattila kertoi Ylelle, että haluaisi osallistua myös seuraaviin alle 23-vuotiaiden EM-kisoihin vuonna 2025.
Decens onnittelee Mattilaa ja Helanderia upeista onnistumisista ja sinnikkyyttä tuleviin koitoksiin!
Lue lisää Veera Mattilan ja Eemil Helanderin tunnelmista:
EM-hopealla yllättänyt suomalaisjuoksija kertoo, miksi alle 23-vuotiaat tarvitsevat vielä ”nuorten” arvokisat: ”Voisi tippua porukkaa pois”
Eemil Helander juoksi nuorten EM-hopealle – vakavasti sairas valmentaja herkistyi huippujuoksun jälkeen